Eilisen kirjoituksen kirjoitettuani riisuin vaatteeni ja kömmin sänkyyn.

Sängyssä maatessani sitten tapahtuikin kummia. Minua ei enää itkettänyt, enkä ollut murheissani. Minua ei yksinkertaisesti huvittanut jäädä sänkyyn makaamaan. Taisin ihan jopa ääneenkin sanoa, että mitä hittoa mä teen? Miks mä tähän oon jäämässä? Mullahan menee herranen aika elämä ohi!

Mä halusin lähteä jonnekin. Mulla on leffalippu. Ja mulla on oikeastaan nälkäkin. Kellokaan ei masenna. Sit mä päätin. Mä lähden sinne leffaan, ja mä lähden syömään! No niin, pue päälle, laita hiukset ja meikki kuntoon, selkä suoraks ja ihmisten ilmoille.

Mä pääsin ulos, ja mä pääsin kaupungille asti. Joka askeleella mä tunsin kuinka syvä rauha ja onnellisuus tulvi väkisin mun sydämeen. Ei mulla ole hätää! Mä tajusin, että tää oli ensimmäinen kerta kun ero ei päättynyt paskaan riitaan tai selvittämättömiin asioihin. Suhde oli taputeltu kiinni. The end. No hard feelings.

Mä tajusin, että mussa ei sittenkään ole vikaa. Rakaskin vain seurasi omaa sydämen ääntään. Ei mulla ole sydäntä mennä siihen väliin. Mä huomasin myös, että ehkä se ei sittenkään ollut mulle se oikea. Se ei hyväksyny mun tarot-kortteja, enkä mä pystynyt laulamaan sen kuullen. Eikä se tykkää Tähtien Sodasta. Mietin, että joka suhteessa olen noista samoista mulle tärkeistä asioista tinkiny, ja yrittäny olla. Mut mä olen kärsinyt.

Joku vois aatella, että ei noi oo mitää oikeesti tärkeitä juttuja mitkä menee parisuhteen edelle, ihmeen pinnallinen akka. Mut kyse ei olekaan siitä, mitä sä pidät tärkeänä. Kyse on siitä, että on asioita jotka tekee Sinut sellaiseksi kuin olet. Jos toinen ei arvosta niitä asioita, niin voiko se arvostaa suakaan? Ei voi, mikä tuli todistettua.

-----

Ravintolassa tarjoilija kysyi, että ottaisinko inkiväärioluen. Ensin ajattelin, että en pirulauta ota, se kuulostaa kauheelta. Mutta sanoinkin sitten, että "En oo koskaan maistanu, laita tulemaan". Se tuntu hiton hyvältä! Mä kokeilen uusia asioita, levitän ympyröitä. 

Juttelin parhaan ystävän kanssa mesessä. Puhuttiin Tinderistä, joten latasin sen puhelimeeni hihitellen. Voi että mulla oli hauskaa katella niitä kuvia ja kommentoida kaverille kuinka melkein joka tykkäys poiki matchin :D Sieltä tulikin sitten heti viestiä miehiltä, ja kohta olikin melkein treffit sovittu... Huhhuhuuuh miten kovaa mulla tuntu menevän! Ruoan jälkeen läksin sinne leffaan sitten, ja mua väkisinkin hihitytti melkein ääneen, ku molemmille puolille tuli sinkkumiehet istumaan :D

Ei mulla tosiaankaan ole hätää.

Tänään sitten jatkoin hetken tässä päivällä niile tinder-uroille kirjoitettua, kun mua rupes vaivaamaan eräs asia. Mun takaraivossa huusi joku, että ei tätä, sä et ole valmis. Mä sitten laitoin niille viestiä että sori, mä häivyn. Mä halusin olla parempi ihminen, ja olla tarjoamatta turhaa toivoa miesraukoille. Pyysin anteeks ja toivotin onnea sen Oikean etsimiseen. Ja poistin tinderin.

Jotenkin tuntuu, että nyt kun on kokenut hyvän suhteen, ja melkein löytänyt elämänkumppanin loppuiäks, niin mulla ei ole enää tarvetta sitä etsiä. Musta tuntuu, että mä haluan nyt sooloilla, pitää hauskaa ja elää omaa elämää. Mä haluan laulaa vapaasti, harrastaa teatteria, tanssia, bilettää kavereiden kanssa. Ja mä aion hankkia itelleni kunnon bodyn salilla.

Mä olen jediritari. Jedit ei mee naimisiin. Nii.

:D :D :D