No niin. Mä suutuin. Mun kiukkuni kumpusi pelosta oman terveyteni puolesta. Siitä, että tää päättymätön tarina tuhoaa mun mielenterveyden, enkä voi olla läsnä mun lapsille.

Mä kirjotin sille viestin, mikä ei kyllä jättäny mitään arvailujen varaan. Muutin hieman lähestymistapaa. Viesti oli pitkä ku perkele, mutta periaatteessa viesti oli seuraava:

Nyt vittu oikeesti kaivat ne munas jostain ja tuut päättämään tän jutun ku mies! Mä olen oikea ihminen, Aito Nainen, joka ansaitsee inhimillisen kohtelun. Hoidit eron todella paskasti.

On siis eri asia antaa toiselle tilaa ja aikaa omille tunteilleen, kuin odottaa tyhmänä vastausta, jota toinen ei ehkä ole antamassa.

Mulle oli nyt aivan sama, että onko sillä masennus vai ei, jotakin tarttee tehdä. Koitin kuitenkin olla helposti lähestyttävä. Varmaan epäonnistuin surkeasti. Tällä hetkellä on sellanen tunne, että mä otan tosta linkun ja ajelen sen luo, ja RAVISTELEN sitä.

Kaikella Rakkaudella, terveisin

Epätoivo