Ei ollut edes kuukautta kulunut eron jälkeen, kun kaverini raahasi minut mukaansa viihteelle. Olimme ottaneet jo useamman ison drinkin, ja hän alkoi selaamaan puhelimellaan Tinderiä. Naureskeltiin kauheasti kaikille onnettomille miehenkuvatuksille, joita eteen tuli. Latasin sitten itsekin kyseisen palvelun, jotta olisi kahta hauskempaa. Anteeksi vain niille kaikille miehille, jotka kuvittelivat jotain löytävänsä, me oltiin aivan naamat.

Laitoin itselleni esittelytekstiin, että olen hauskaa seuraa vailla. Näin olin päättänyt. Tai niin minut oli pakotettu ajattelemaan. Olin sinkku, ei mitään tietoa tulevaisuudesta. Ei ehkä koskaan miestä, ei ehkä koskaan lapsia enää. Päätin olla onnellinen sinkku, ja muuttaa elämäni sen mukaiseksi. Etsin seuraa joo, mutta en vakavaa. En enää jaksanut kumarrella miehiä. Minusta oli todella hauskaa leikkiä miestennielijä-vamppia yökerhossa. Tanssin roisisti, sain helposti seuraa, persettäni puristeltiin ja minua kaulailtiin. Annoin sen tapahtua. Löin estynyttä vanhaa minääni kunnolla turpiin. Ja mulla oli hauskaa.

Kotiin ja arkeen palatessa Tinder oli vielä auki. Selasin huvikseni niitä kuvia, halusin kyllä oikeasti uusia tuttavuuksia ja kavereita. Pari matchia tuli.

Sitten se iski. Pysähdyin erään kuvan kohdalla, ja jäin katsomaan. Tykkäsin. Todella. Oltiin match. Lähetin hälle viestin heti, jossa kerroin pitäväni häntä hurjan sööttinä. En odottanut kylläkään mitään vastausta. Vastaus sieltä nyt kuitenkin tuli, ja alettiin rupattelemaan niitä näitä muutaman kohteliaisuuden jälkeen. Nopeasti huomasin, että se mies olikin ihan kivan oloinen. Mitään sen kummempia ajattelematta lähetin hänelle pyynnön faceen, jossa jatkoimme jutustelua. Epäilin kyllä, että onko tuo vaan pelimies, kun kaikki palaset tuntu loksahtelevan kohdilleen turhankin vaivattomasti... Olin kuitenkin sitä mieltä, että aivan sama.  

Nyt havahduin siihen, että olemme viikon verran jutelleet näkemättä toisiamme, kävimme ekoilla treffeillä kahvilla, ja toisilla treffeillä jäin yöksi hänen vierelleen. Havahduin siihen, että olen kuin toinen ihminen. Mikä menneisyys? Mikä särkynyt sydän? Me ollaan tässä ja nyt. Muulla ei ole väliä.

Eli mitä täällä tapahtuu?!?

Mä luovutin, ja sitten yhtäkkiä mulla on vieressä kaikki mitä mä olen kaivannut. Mua kohdellaan kuin kukkaa kämmenellä, ja otetaan huomioon. Pidetään samoista asioista, ollaan samanhenkisiä. Voidaan kiireettä olla sylikkäin, ja katsella toisiamme silmiin. Sen ihmisen silmiin on luontevaa ja helppoa katsoa. Ensimmäistä kertaa mä en ylianalysoi mitään, mä haluan vaan olla, ja katsoa minne me joudutaan.

Ja ne silmät, voi että ne on kauniit!