Näistä aiemmin puhuneena. Nyt on sanottava, että olen jälleen kerran saanut pysäytettyä hiipivän masennuksen. Onnistuin siinä siten, että annoin itselleni luvan surra, olla surullinen. Tiesin, ettei se ole pysyvä olotila. Se ei ole vaarallista. Minulla on jo selvästi parempi olo. Ehkä löytämäni taistelutahto auttoi asiaa.

Anoreksiasta. En usko, että sitä minulle on tulossa enää. Minä syön, enkä kiellä itseltäni mitään syömisiä. Yksinkertaistin asian ja olen itselleni armollinen. Syön jos on nälkä, en syö jos ei ole nälkä. Lopetan vahtimisen ja asiasta ahdistumisen. Onnekseni voitin makeanhimon tuona syömättömänä viikonloppuna. Se on ollut minua piinaava asia jo pitkään, ja sokerikoukusta poispääseminen on ollut vähintään yhtä rankkaa kuin heroiinikoukusta. Tai siltä olen ainakin näyttänyt... Nyt se kävi kuin itsekseen. Siis jotain positiivista!

Käväsin hakemassa liikuntakortin. Sillä pääsee 10 x kuntosalille ja 10 x uimahallille. Aloitan niillä. Haaveena on aloittaa juokseminen harrastuksena. Tämäkin lopettaa maharöllöstä ahdistumisen. Fit is the new black!

Ai niin! Siskoni väläytti myös sellaisesta aiheesta, kuin kahden ja seitsemän vuoden kriisit parisuhteessa. Meillähän olisi juuri tuo kaksi vuotta tullut täyteen... Hmmm. Taidanpa käydä tutkimassa ja laitan linkkiä tuohon listalle, jos jotain löytyy mikä kolahtaa.